Väsyttää

Latasin uuden appin iPadiin, joten testaan tätä nyt. Että toimiiko tämä hyvin. Sain haasteenkin eräältä murulta, mutta kamalan vaikeita ne kysymykset ja haluaisin vastata niihin oikein ajatuksella. Siksi jätän sen ensi viikkoon - tai ensi viikon viikonloppuun, kun on oikeasti vapaata.

Meinaa vähän väsyttää. 14 päivän sisään olen...

- tehnyt. 9 työvuoroa

- lyhyin vuoro on ollut 6 tuntia, pisin 13 tuntia ja muut 8-10 tuntia

- nukkunut pisimmillään 8 tuntia, lyhyimmillään 4,5 tuntia ja keskimääräisesti 5-6 tuntia

- syönyt heikosti, juonut kahvia paljon

Huomenna on lakkiaispäivä. Lakkiaiset ovat illalla. Pääsen töistä kolme tuntia ennen, menen kampaajalle ja vaihdan siellä vessassa vaatteet. Sitten hakemaan lakki ja syömään. Meidän piti mennä isovanhempien, äidin ja tädin porukan kanssa syömään, mutta saatananperkeleenpaska sain eilen kuulla, että puoli vuotta sitten ilmoittamani ajankohta on liian myöhään. Niin juu ja isovanhemmat eivät tule suuriin kakkukahvituksiin ollenkaan. Siis kaksi päivää ennen juhlia!! Vuoden suunnittelun jälkeen!! Kuukausi kirjallsen kutsun saamisesta!!! Viikko pöytävarauksen tekemisestä!! Että just juu. 

Raivosin äidille sitten puhelimeen, vaikka kerrankin hän ei ole tehnyt mitään väärää. Muu perhe on. Onko se nyt oikeasti niin vaikeaa antaa minulle ja juhlilleni muutama tunti? Taas minun täytyy joustaa ja lauantaina pitääkin sitten juosta kaupoissa, valmistella ja mennä hemmetti juhlafiiliksellä syömään perheen kanssa, koska heille sopii silloin. Onneksi en haluaisi yhtään levätä! Fuck.

Yllätyin. Eräs minulle rakas opettaja vanhasta koulusta oli saanut viimein yo-kutsuni ja tulee kuulemma lakkiaisiin. Mieletöntä! Lisäksi sain terapeutilta kukan (ei ruusu, hän muisti!) ja halauksen. Tuli tajuttoman kiva olo. Terapeuttini on mahtava! Heitimme läppää tänään, että tilaan lauantaina koko menun sitten ravintolassa ja sanon sen olleen terapeutin käsky. Haha. 

Pakkasin äsken kamat kasaan ja nyt taitaa unet kutsua. Käyn öisin läpi mälsästi päättyneitä jääkiekon MM-kisoja: kerran Suomi hävisi Ruotsille 5-8 rankkareilla finaalissa ja minä itkin kuin hullu. Toisen kerran oli lehdistötilaisuus, jossa esiteltiin uusi ylivoimanelikko. Siihen kuului Mikko Koivu, Leo Komarov, Jesse Joensuu ja minä. Hmm. Niin ja yksi yö kävelin Turkuun, se nyt ei varsinaisesti liity lätkään, mutta normimeininki unimaailmassani siis. 

Ihanaa viikonloppua, kuullaan ehkä lauantaina tai sitten maanantaina kaiken juhlahumun jälkeen! Silloin meikä on sekä ylioppinut että aikuinen kaksikymppinen!! Vuhuu!

Inget ljus utan mörker

Se oli paniikkikohtaus se. Menin istumaan keittiön lattialle ja itkin. Soitin äidille ja menin heille yöksi. Matkalla sinne äiti kysyi, onko minun pakko mennä seuraavana päivänä töihin. "On, en mä voi sinne soittaa ja sanoa, että en voi tulla töihin, koska oon tulossa hulluksi." Kysyin äidiltä myös nähtyäni kyltin, että eikös tuolla ole sairaala. Äiti sanoi, että on. Jätimme kumpikin sanomatta, että siellä on mielisairaala.
Kävin suihkussa ja aloin nukkumaan. Aamuyöllä äidin mies herätti minut ja passitti nukkumaan sänkyyn äidin viereen loppuyöksi. Aamulla hyppäsin junaan ja lähdin töihin.

Ensimmäisiä kertoja, hmm, aikuiselämäni aikana olen kuullut muilta (naisilta, aikuisilta tai ylipäänsä ihmisiltä), että olen kaunis. Palvelukodin porukan mielestä en tarvitse kaunistavaa kylmää kahvia, koska olen kaunis muutenkin ja minulla on vielä suloisia luomia sekä pisamia. Eilen kuulin entiseltä kosmetologilta, että kasvonpiirteeni ovat todella nätit. Ihmeellistä.

Eilen sain harrastuksessa palautetta, joka lannisti. Sen piti olla juttu, jossa olen oikeasti hyvä ja nyt olenkin keskinkertainen aloittelija. Kyseessä ei ole kirjoittaminen, vaan yksi toinen juttu. Jätän tuon palautteen ja asian hautumaan kesän ajaksi. Onneksi pari ystävääni, joille avauduin asiasta, olivat minun puolellani.

Tänään juoksin terapiaan. Vietän vapaapäivää ja yllättäen sain kutsun, että lähdetäänkö porukalla yhteen tapahtumaan. Minä lähden.

Tämä ilta siis kuluu tulella leikkiessä, mutta entäs sitten? (Ja kyllä, tämä oli kielikuva, en oikeasti ole sytyttämässä mitään tupakkaa suurempaa tai aio leikkiä sytkärillä/tulitikuilla. Siinäs pähkäilette, että va faan, mutta kyllä te arvaatte helpostikin tämän mysteerin.)

Aurinkoa teille! Tasan viikon päästä lakkiaiset, iik!

Yhtäkkiä

Päivä on onnistunut. Nautin pikkutytön seurasta ja onnistun kokkaamaan sekä leipomaan. Saan perheen isältä kehut iltapäivällä. En nukkunut päiväunia, vaikka edellinen yö jäi viiden tunnin pituiseksi ja kaksi edellistä päivää on mennyt allergiakoomassa sekä migreenissä. Tai en aluksi tiennyt, että se on migreeni. Googlasin 'toispuoleinen päänsärky' ja sitten tajusin. Kiitos allergia, kiitos hormonit, kiitos geenit tai jotain.

Seison Alepan edessä päivän toinen tupakka huulessa ja se tulee. Alkaa itkettää. Iskee tyhjyys. Matkaan kotiin ikuisuuden ja hissin peilikuvalle sanon "Kukaan ei rakasta sua, sä oot yksin."

Istun parvekkeelle lukemaan ja huomaan tärinän, joka on kyllä aina läsnä, mutta nyt se on taas pahempi. Luen kirjan loppuun. Vesipullo on tyhjä. Olen ollut kotona vähän yli tunnin. Istun edellen parvekkeella, mutta haen mustikkapalan keittiöstä. Istun ja avaan folion. Katson eteenpäin. "Mä oon yksin." Käyn listaa läpi päässäni ja totean että kaikilla on joku ja minulla ei ketään. Tärisen yhä enemmän. Ajattelen, että kohta pääse nukkumaan. Ei, ei, ei, ei... En voi mennä nukkumaan tässä tilassa. Tärisen ja sitten iskee tunne, että sekoan ihan kohta. Haukkaan mustikkapiirakkaa, mutta koen sen hetken kuin ulkopuolinen. "Hän katsoo piirakkaa, ajattelee osaavansa sentään jotain, haukkaa palan ja suuhun tulee makeaa. Onneksi hän käytti oikeaa voita."

En tiedä, mitä tehdä. Ei ole ketään. En halua olla yksin. Sekoan. Olen yksin.

Enpäs itkenyt

Olen pitänyt blogia kohtalaisen aktiivisesti kohta kolme talvea ja neljä kesää. Tai se neljäs kesä on nyt alkamassa. Matka, jonka olen blogin kanssa kulkenut, on ollu siis pitkä ja vaikka vanhoja postauksia lukiessa tulee usein mieleen, että "hitto kuinka tylsää elämäni onkaan" tai "voi faan kuinka höttöä kirjotankaan", oikeasti elämässäni on tapahtunut vaikka mitä. Tietysti on vaikea anonyymina kirjoittaa kaikesta, koska jostain syystä pelkään "jääväni kiinni". Anonyymiys on tuonut sitä turvaa, että voin kirjoittaa "yhden ystävän loukanneen minua" tai kertoa kuinka haluaisin kuolla pois. Tietysti huonoja puolia siinä, että haluan vetää tiettyjä rajoja, on ne että mehukkaat yksityiskohdat tai kultahiput elämässäni jäävät varjoon.
Aktiivinen blogiurani alkoi toukokuussa 2009, kun annoin blogini osoitteen yhdelle irl-ystävälleni. Olen tavannut kaksi blogin kautta tutuksi tullutta ihmistä, sähköpostitellut yhteensä kolmelle, jäänyt kaipaamaan puoltatusinaa blogimaailmasta kadonnutta ja saanut ehkä saman verran sellaisia, joiden päivityksiä odotan innolla ja joiden kuulumisia mietin netin ulkopuolellakin.
Tämä on iso juttu, tämä blogi. Vaikka se on niin pienessä osassa "oikeassa elämässäni", se kuitenkin on merkittävä osa sitä.

Faktoja pöytään. Täytän kahden viikon päästä 20. Saan C:n paperit yo-todistukseen ja seiskan keskiarvon lukion päättötodistukseen. Työskentelen lastenhoitajana vakituisen osa-aikaisesti kesäkuun loppuun asti. Heinä- ja elokuun pidän lomaa. Lähden heinäkuussa ensimmäistä kertaa ulkomaille, suuntana on Madeira. Hiljalleen syntyi päätös, että pidän välivuoden, vaikka tiedänkin, että haluan yliopistoon lukemaan kirjallisuutta. En vain ole ehtinyt ja jaksanut tarttua ostamiini pääsykoekirjoihin (onneksi ne on samat lähes joka vuosi).

Välivuosisuunnitelmina on tehdä töitä, tietysti. En kuitenkaan halua elää työlle, joten olen kehittelemässä jotain muutakin aktiviteettia. Ehkä menen opiskelemaan avoimeen yliopistoon sitä kirjallisuutta tai työväenopistolle ranskaa. Työväenopistolla on tarjola myös kymmenkunta kirjoituskurssi, jotka voisivat olla mielenkiintoisia. Haluan vetää päiväkännit Turussa. Haluan kävellä hiekkarantaa isän asuinpaikalla. Tahdon täydentää ruotsian ja syödä paremmin.

Ennen kaikkea tahdon olla onnellinen.

PS. Otsikko liittyy siis erääseen urheilutapahtumaan, joka jättää tyhjiön elämääni. Ehä saisin päiväkänniseuraa Leijonien turkulaisista? Jonde? Kapteeni? Anyone? Olkussa tavataan!

Middle of nowhere

Tapasin toissapäivänä ranskalaisen valokuvaajan. Tällä hetkellä istun linja-autossa keskellä, hmm, Vantaata ja huvitan itseäni snobeilu- sekä "Kehä III:n ulkopuolella ei ole elämää"-ajatuksilla. Kohta menemme ohi Mäkkärin, jossa söin sinä päivää jolloin minusta tuli kummitäti.

Välillä tulee sellainen olo Tyypin suhteen, että tekisi heittäytyä polvilleen metroasemalle ja huutaa. Mitään ei ole kuulunut kahteen viikkoon, mutta eihän me muutenkaan mitään bestiksiä olla. Voisi siihen kutsuun silti vastata ja tai nej!

Minulla on paha koivuallergia (onneksi se ei koske Koivu-nimisiä ihmisiä, ehe ehe ehe) ja siksi olen aamuisin ensimmäiset kaksi tuntia ihan pihalla.

Nautin vapaudestani ja olen keksinyt jo loistavia ideoita ensi syksyn ja talven ajanvietoksi. En nimittäin haluaisi juuttua sohvan ja työn välimaastoon.

Aurinko paistaa ja kohta olen kotona, ihanaa viikonloppua!

Uusi alku

Tämä on vanha juttu, mutta YTL ilmoitti tänään minulle, että olen ylioppilas. Tai ookoo, YTL ilmoitti koululleni, koulu ilmoitti Facebookissa ja minä tarkistin tilanteen netistä. Mutta noin niin kuin periaatteessa. Kaikki kurssit on läpi, kaikki yo-kokeet ovat menneet (lukematta) läpi... Ei tämä voi olla todellista - vai voiko muka...? Oikeesti?

Mitähän sitä keksis syyskuusta eteenpäin?

Kuvapläjäys

Mitä sitten tapahtuikaan?

Minä en vastaa kommentteihin tai heitä omiani extempore teille ja silti masennun (okei, aika vahva verbi tähän tilanteeseen) siitä ettei omiin teksteihini ilmesty rasteja ruutuun tai kommentteja. Anteeksi siitä.

Tilanne on kuitenkin tämä... että... Nauroin äsken vartin putkeen sille, kuinka olen vähitellen ajautumassa toiseksi osapuoliksi uudessa Matti&Mervi-suhteessa. Okeiokei, se vaatisi ensin sen, että a) olisin oikeasti Petri Nygårdin tyttöystävä (tätä ei saa kommentoida!), b) tissuttelisin oikeasti päivittäin ja c) olisin oikeasti väkivaltainen. Näin itseni ja Petrin silti istumassa oikeussalissa ja aloin nauraa.

Sekotin tänään kuudelta (alkuillasta) itselleni vodkajaffan, juu. Silmieni alla on mustat aluset, juu, ja pelkään postisetää. Otetaan tähän mukaan mukaan miestilanteeni, joka ehh.... Nojoo, viime torstain jälkeen nothing ja hyvä niin, mutta nyt pohdinkin kuumeisesti, että voinko jättää Tyypin kutsumatta ylppäreihini (, koska kutsun erään toisen - ja tämän jutun selvittäminen vaatisi yksityiskohtia, joita en nyt kerro). Lisäksi olen nähnyt taas unia! Öin ja päivin! Päässäni soi (ärsyttävän) Jipun Väärinpäin lentävät linnut (mikä on ärsyttävä, koska siinä lauletaan luumunvärisistä alusvaatteista).
"Olen matkalla eksyneiden taivaaseen/olen matkalla hullujen huoneeseen/minä syöksyn vastatuuleen"

Yritän mennä tänään aikaisin nukkumaan, ajatella lätkäjätkiä sekä muutamaa viisautta.
"Raha on vain rahaa"
"Kukaan ei voi olla täydellinen"
"Minusta välitetään, vaikka en olisikaan täydellinen.

Olen oikeasti ihan pikkasen sekaisin. Mutta onneks musta tulee ylioppilas

Lätkäjätkän metsästys, osa 2

Viime kevään jälkeen olen seurannut aktiivisesti lätkää, joten tämän vuoden joukkueen läpikäyminen oli vähän helpompaa kuin viime vuonna.
Tänä vuonna kerron nimen, iän, mahdollisen lempinimen (virallinen tai oman kaveriporukkani kesken pyörivä), pituuden, joukkueen, pelipaikan ja jotain pikkufaktaa.

Tavallaan voisin jo sanoa, että metsästyksen pääkohde on jo löytynyt, mutta kaikki vaihtoehdot on aina hyvä pitää avoinna - eiks je? 

Topi Jaakola #6

Luleå HF:n puolustaja, Leijonissa 61 maaottelua takana.

29v. 

186 cm

Jaakola on söpis! Ystävä sanoi, että näyttää nössykältä joka alkaa itkemään ihan heti. Ehkä joo, vähän. Topsukka näyttää vähän suomenruotsalaiselta jalkapalloilijalta... Ylen bileissä näin Jaakolan sekä sen (nyyh) kihlatun. Jaakola joi SOL-olutta ja lähti aikaisin kotiin.

Joonas Järvinen #56

Pelicansin puolustaja, Leijonissa 14 maaottelua takana.

23v.

190 cm

Järvinen on "uusi" pelaaja, joka pisti silmään Valko-Venäjä-ottelussa aggressiivisella esiintymisellään. Kypärän alta paljastui ihan söpis tyyppi! Aggressiivisuus on lätkäjätkämetsästyksessä plussaa. Järvinen on kotoisin Turusta ja yllättävän nuori. 

Ossi "Vänskä" Väänänen #4

 Jokereiden kapteeni/puolustaja, Leijonissa 100 ottelua takana.

32v.

191 cm

Vänskä on erään ystäväni suosikki ja me juhlimmekin Vänskän eroa tuossa pääsiäisen tienoilla. Vänskä on Järvisen kanssa 3-ketjun pakkipari ja kumpikin mahtavan aggressiivisia. Aina jos on joku hässäkkä, käytiin seuraava keskustelu: "Kuka siäl on?! Nelonen, kuka se on?! Aaaa... Vänskä." Kuka muuten muistaa Vänskän viime vuoden hampaattomuuden ja hilpeän humalan Kultajuhlissa? 

Mikko Mäenpää #7

Amur Habarovskin puolustaja, Leijonissa 45 maaottelua takana.

29v.

180 cm

Tää on tämmönen semihyvännäkönen, joka pisti äsken silmään, koska muistutti eilistä laivakokkia. 

Leo "Leksa" Komarov #71

Dynamo Moskovan hyökkääjä, Leijonissa 63 maaottelua takana

25v.

179 cm

Leksankin (takamuksen...) bongasin Ylen bileissä viime vuonna. Silläkin oli joku nainen matkassa, mut show what. Viime kisoista mieleen jäänyt vähän nallekarhun oloinen, kuuden kielen taituri ja ei tsiisus mitä taklaus- ja luistelutyötä. Leksa on asiajätkä! Valko-Venäjän matsissa luin huulilta, kun tää sanoi "vittu".

Valtteri Filppula #51

Detroit Red Wingsin (keskus?)hyökkääjä, Leijonissa vain 12 maaottelua takana.

28v.

183 cm

Itseäni häiritsee Filppulan kulmakarvat ja mielestäni sen isoveli on paremman näköinen. Osittain veljen takia laitoinkin Filpun tähän listalle. Stockan ikkunassa on nolot Nike-mainokset joissa Filppula on. 

Mikko "MÖKILLE!!" Koivu #9

Minnesota Wildin kapteeni/sentteri, Leijonien kapteeni toista kertaa ja maaotteluita takana 71.

29v.

190 cm

Tämä turkulainen teki mahtavat pyörähdykset perjantaina, voi vitja! Pidetään tämän hetken parhaimpana suomalaisena lätkäjätkänä. Tienaa vuodessa noin 5 miljoonaa euroa. Rankkari-iskut Koivun mailasta ovat aina järkyttävän nättejä.

Mikael "Kuka tää on, joku Mikke?" Granlund #64

Tuleva Minnesota Wildin hyökkääjä, Leijonissa 20 maaottelua takana.

20v.

179 cm

No joo, täällä ainakin pahin Mikke-huuma on laantunut. On se silti TAIVAS VARJELE se ilmaveivi. Oheisessa kuvassa Mikke ei näytä niin nololta, mut ootteko nähneet ne Elisan nolot mainokset?! Hahahahah. 

Nyt matsin pariin... SUOMIIIII, hyvä pojaaaaat!

Se o siinä

"Moi"
"No?"
"No, mä en tiedä miten aion selvitä seuraavat kaks viikkoa."
"Mä itkin jo Maamme-laulun aikana."
"Voi lu... Mua vaan itkettää aina välillä, mutta en kyllä oo itkeny."
"Mitä veikkaat, miten matsi päättyy?"
"Ömmm.."
"Mä sanoin 3-1, mieheni olis sanonu saman, mut muutti sen ja se sano 4-1."
"Mä sanon 2-0 Suomelle!"
- Minä ja Äiti ekalla erätauolla -

Piti vain tulla sanomaan moi teille. On ollut flunssasta huolimatta kivaa. Olen kirjoittanut ja nähnyt kavereita. Mieshermoromahdus oli lähellä, mutta tänään iltapäivästä eteenpäin en edes ajatellut koko tyyppiä. Good for me! Mietin vain, missä hotellissa Leijonat asuu...

Huomenna aamulla herään aikaisin ja vien olohuoneessa nukkuvan ystävän ennakkosynttäreitä viettämään (tykkäätteks mun yhdyssanoista? :D). Meitä kutsuu Tallinna. Hän ei tiedä reissusta mitään, käskin ottaa mulaan elinluovutuskortin ja pippurisumutteen sekä pyysin hyvästelemään vanhemmat. Luulee raukka ties mitä... Oikeasti edessä on tyttöjen päivä. Ehkä manikyyrit ja hyvää ruokaa. Hihihi, oon niin innoissani tästä. Melkein yhtä innoissani itse reissusta kuin siitä että se on ylläri ystävälle.

Että moro ny. Kun palaan takaisin, teen viime vuoden tapaan (ulkonäkö/aviomieskandinaatti)arvion tämän vuoden Leijonista.

Anteeksi, unohdin.

Yksi rakkaimmista ihmisistäni saa minut lähes joka tapaamiskerralla miettimään. Jokin hänen oivalluksensa jostain minun asiastani jää mietityttämään positiivisesti. Päällimmäinen reaktio on "WTF", mutta sitten sitä alkaa pohtimaan tarkemmin ja usein jopa päiviä tapaamisen jälkeen. Nyt olen miettinyt omaa käytöstäni tässä viime aikoina, liittyen, krhm... No, siihen mieheen. Tyyppiin.

En usko edelleenkään, että minulle olisi Se Oikea. En usko tällä hetkellä, että kellään on sellaista, mutta kyllä jokainen elämäänsä Suuren Rakkauden saa. Siinä käy joillain hyvin ja joillain huonosti. Itselleni tietysti kävisi todella huonosti ja tämän vuoksi en edes etsi/odota mitään Suurta Rakkautta, vaan ostan sen saaren, muutan sinne kirjottamaan, kasvattamaan poroja sekä basilikaa.

Tämä tuttavuus (Tyypin kanssa) merkitsee minulle tietysti paljon enemmän kuin sen toiselle osapuolelle. Minä puhun vitsilläni treffeistä ja pohdin monta tuntia, että millaiseen asuun pukeutuisin. Siksipä sunnuntain mahdollisesti parin minuutin kohtaaminen sai minulla suuret mittapuut ja olin kuin tulisilla hiilillä. Illalla olin tietysti vähän pettynyt. Joko olin unohdettu tai väärinymmärretty taaai jotain muuta. Seisoessani auringonlaskun aikaan ikkunan ääressä tunsin kokevani etiäisen.
Jos tämä juttu etenisi minusta katsottuna hyvään ja "suunnittelemaani" suuntaan, tulisin ehkä kokemaan tällaisia turhia odotuksia paljon enemmänkin. Tarkoitan siis sitä, jos meillä yhtäkkiä klikkaisikin ja Tyyppi edelleen seurustelisi. Saattaisimme sopia tapaamisia ja minä odottaisin - turhaan.

Muiden ajatuksista viis, en koe edelleenkään tai edes silloin jos tästä edettäisiin siihen yhteen suuntaan, että minä tekisin jotain väärin. En ole vastuussa tekemisistäni muille kuin itselleni. Mutta sekin on jo hitsin paljon! Minä olen sen verran iso egoinen ja tärkeä, että en ala turhaan odottelemaan miehiä tai anna heidän tuhota itsetuntoani.

Olen tällä hetkellä vihainen siitä sunnuntaista ja turhasta odottamisesta. Niinpä tänään todella lyhyen mietinnän jälkeen näppäilin taas viestin. Hyvin asiallisesti, ilman mitään vitsejä tai hymiöitä. Lähetin sen ja eiköhän sitten puhelin ilmoita (toisen viestin saapumisen vuoksi), että viestin lähetys epäonnistui. Ha! No, lähetin viestin uudelleen ja parin minuutin kuluttua sainkin jo vastauksen. Vastasin vielä vastaukseen aikuismaisen lyhyesti ja neutraalisti. Tilanne selvinnyt! Parit ärräpäät päästin kyllä, mutta lähinnä tämän koko tilanteen vuoksi. En todellakaan olisi vuosi sitten tai Tyypin ekan kerran nähdessäni, että omassa päässäni juttu menisi näin pitkälle. Että olisin (ARGH) näin ihastunut.

Kyllä tässä vähän ketuttaa universumikin. Miksi mies, joka on... asunut joskus Turussa, vihreäsilmäinen, ruotsia (toisena, en tiedä varmasti) äidinkielenään puhuva, valtiotieteitä opiskellut, järjettömän hauska, mukava, fiksu ja vielä sellainen ei-tummatukkainen-muttei-blondikaan on niin lähellä minua, mutta silti niin kaukana?!?! Eiks tää oo jo aika pätevä todiste siihen, että jos täydellinen mies minulle on näin lähellä ja silti niin kaukana, en tule ikinä koskaan olemaan onnellinen rakkausasioiden suhteen?

No, se siitä. Alan tekemään yhtä lehtijuttua valmiiksi. Onneksi perjantaina alkaa lätkä ja lauantaina on luvassa ystävälle tosi iso ja kiva ylläri, hihi!