Haasteilua

.

Sain Arinalta haasteen kerätä kuvia tietyltä tumblr-sivustolta ja kertoa niiden sekä selitysten kautta itsestäni. So here I am with my photos!

  

Juuri nyt herään aamuisin ja odotan kauhulla peilikuvaa. Ihoni on murrosiässäkin ollut todella hyvä, joten tämä ärtyneisyys, kuivuus ja ihottumat tuottavat stressiä. 

Olen epäonnistunut raha-asioissa ja se kiertää päässäni taas. Perhe "tajusi sen vasta viime viikolla" ja nyt tuntuu, että olen kauhea ihminen. Tiedän kuitekin, että selviän tästä.

Kämppis nauroi alkuaikoina, ettei uskalla puhua minulle ennen tuota ensimmäistä kahvikupillista. Olen kai addiktoitunut, mutta tämä on kiva addiktio ja tuo arkeen luksusta.

Nämä kaksi ovat siis Youtube-ihmisiä. En nyt varsinaisesti RAKASTA heitä, mutta otin heidät nyt tähän kertomaan Youtube-rakkaudestani. Muutaman ukukauden aikana olen löytänyt monta vloggaajaa, jotka ovat hysteerisen hauskoja sekä ihania. Aidosti noloja! Suosikkini ovat edelleen AmazingPhil ja Danisnotonfire. 

Nyt kun olen huhti-kesäkuun ja syys-joulukuun työskennelyt osa-aikaisesti, mutta ainoana työnäni (ei koulua tms.) lasten kanssa niin ajatukseni lapsista... ei ole muuttunut. En halua omia lapsia, mutta tykkään hengailla lasten kanssa. Nykyisessä työpaikassani 12 lapsen joukosta on löytynyt pari-kolme suosikkilasta eikä yhtään inhokkilasta. Parin kanssa on syystä tai toisesta hankala olla välillä, mutta ihania ne ovat. 

Kävin äskettäin työhaastattelussa ja selitin filosofiaani lasten kasvatukseen. Se oli ammattilaisten mielestä viisas ja hieno ajatusmaailma. Good for me!

Jokin aika sitten tajusin, että kummitätinä minusta saattaisi tulla yhtäkkiä 2 lapsen huoltaja. Vähän pelotti, mutta tajusin kuitenkin ettei se olisi katastrofi. Poikien vuoksi tekisin mitä vain. Herään vaikka perjantaiaamuna kello 6.55. 

Minulla on seitsemän hyvää ystävää ja ehkä viisi kaveria. Ystävät ovat niitä, joille voin olla tänä päivänä täysin rehellinen. "Oikeaa perhettä" kohtaan rakennan aina suojamuurin ja piilotan itseni sen taa.

Aksentit ja murteet, hih. Ulkomailla bongasin helposti, mitä kieltä muut puhuivat. Espanjan erottaa portugalista helposti, samoin kuin tanskan norjasta jne. Englantia puhuessa on hauska kuunnella ihmisten aksenttia ja yhdistää se heidän äidinkieleensä.

Suomen kielessä on ihania murteita. Vuosi sitten puhuin mielestäni aika selkeää suomea, mutta nyt se on sekoitus vähän kaikkea. Paitsi lappia ja tamperetta tai savoa. Pohjanmaan murre on "kotimurteeni", mutta en osaa sitä. Vanhemmat puhuvat enemmän tai vähemmän sitä. Isovanhemmat järvisuomen murretta ja tädin porukka vetää karjalaa. Kämppis puhuu oulua. Töissä käytän ruotsia ja vapaa-aikanani opettelen (heh heh) turkua. Puhun siis suomea, jossa on sekoitus helsinkiä, ruotsia, turkua, pohjanmaata, karjalaa, oulua, keskisuomea... 

Tässä on pieni ristiriita ehkä. Opettelen olemaan oma itseni ja oma vastuuhenkilöni. Tarkoitten siis sitä, että teen omat valintani ja minun ei tarvitsisi puolustella niitä kenellekään. Opettelen pitämään puoleni.

Toisaalta opettelen myös avautumaan ihmisille. Kertomaan itsestäni ja tunteistani. Eivät nämä sulje toisiaan pois ollenkaan. 

Selailin tuota sivustoa aikani, mutten löytänyt yhtä oivallusta. Olisin ehkä valmis parisuhteeseen, mutten jaksa käydä läpi sitä alkua. Tutustumista ja ihastumista ja huumaa ja ollaanks me nyt vai eiks me olla ja öööööörrrrrrr. Olis kiva herätä jonain päivänä ja vaan olla parisuhteessa. 

En nyt haasta (taaskaan) ketään, mutta lupaan palata tänne taas pian. 

Valkeaa unelmaa

Matkaa ei koskaan tehty, koska olen epäonnistunut ja kauhea. Lopetin syömisen jo osittain melkein kuukausi sitten, mutta nyt se on tippunut siihen, että syön palan kinkkupiirakkaa tai pari hapankorppua päivässä. Nukun kolmesta viiteen tuntia vuorokaudessa. 

Töissä olen turvassa. Paitsi kun väsyttää. Ja olen syömättä. Tänään näytän taas punaiselta pandalta, kun iho-ongelma palasi superina takaisin.

"Sä oot aina reagoinut ihollasi"

Pääsin töistä ja työkaveri katsoi minua. Tajusin, että edessä on kuusi päivää vapaata. Että yksin neljän seinän sisällä syömättömyyteni, ihoni ja - jeejee apteekin kautta kotiin - mielialalääkkeiden kanssa. Pyysin kymmentä kappaletta nukahtamislääkkeitä, mutta sadan tabletin paketti tuli halvemmaksi. Jos tämä olo ja vapaat pysyvät tällaisina, se paketti alkaa kummittelemaan liikaa.

"Hei, mä kuolen. Jos olen yksin kaikki vapaat. Kuolen."

Jostain syystä en halua mennä vielä nukkumaan, vaikka hei tämä päivähän olisi sillä ohi sitten. En vain halua ehkä herätä tähän tyhjyyteen. Oi, kun olisi kauhea kiire ja töitä vaikka koko viikonloppu. Ei pelkästään rahan (vaikka myös senkin) vuoksi, mutta pääsisin pois tästä kuplasta.

Pelkään, että minulta vietiin Turku. Olen vältellyt ajatuksia tai puheita koko paikasta. Maanantai-iltana sanoin 'kylmaar' ja aloin itkemään. Nauramaan. Itkemään.Yksi kirja pysyy laukussa. Murresanasto on sängyn alla. Revin kohta laput seinältä pois.

"Jos olisin ollut hyvä ihminen, olisin päässyt Turkuun. Ja jos olisin sinne päässyt, olisin ehkä matkalla Amerikkaan jo."

Voisin soittaa isälle. Sanaoksentaa kaiken. Mutta olen silti yksin. Mä oon aina yksin. Olisi ihan oikein perheelle, jos katoaisin.

Sanoja

Niin on taas melkein kuukausi vierähtänyt. What can I say..? 

Kolmen päivän päästä (*sormet ristiin sormet ristiin*) pääsen Turkuun. Äiti-tytär-matka vol. Ensimmäinen since 2006. Saan näyttää paratiisini äidille. Jos tämä matka peruuntuu äidin jonkun-asian-tekosyyn verukkeella, sytytän kolmannen maailmansodan. Siitä voitte olla aivan varmoja! (Lupaan kuvata ja näyttää niitä kuvia sitten täällä - sodasta tai paratiisistä.)

Eipäs minulle ole mitään kummallista tapahtunut. Siksi ehkä ei tännekään ole ollut asiaa, kun tavallista arkea pyörittäessä kuluu aika. Ruokailu on muuttunut ihan naurettavaksi. Tai siis... En vain syö. Ellei joku siitä muistuta tai tuo ruokaa nenän eteen. Olen pudottanut varmaan muutaman kilon. Kämppis sanoi: "Oot sä kyllä laihtunu... Kauhia! Sussa pitää hei olla jotain... Enemmän mitä rakastaa!" Ihan sama, en jaksa nyt ajatella. Syön sitten kun syön.

Soittolistallani Spotifyssa on ollut lähinnä Vain elämää-sarjan biisejä. Se sarja... Ah. Hymy vaan jää suupieliin, kun lopputekstit tulee. Tämmöistä telkkaria lisää!! Toi on just sitä oikeaa elämää.

Äiti sanoi yksi päivä, että "niin, onhan sulla paljon ihmisiä, jotka välittää ja huolehtii". No on niitä paljon, mutta täällä taas istun perjantai-iltana/yönä yksin ja yksinäisenä. Meinasin uppoutua mielikuvitusmaailmaan, mutta sitten iski suru ja en halunnutkaan. Istuskelen hieno mekko päällä täällä tyhjässä (räjähtäneessä) ja pimeässä kodissa. 

Ehkä näihin hetkiin kuuluisi se... nosesemmoi... mies...poika...ystävä. Hyi, seurustelukumppani, yök yök yök. 

Ehkä se olisi tässä kohtaa semmoi, jolle soittaa. "Hei, miss oooooot, mulla on tylsäääää" Kaikki on just nyt joko kohottelemassa maljoja tai nukkumassa. Minä täällä, yksin olen. Onhan minulla sanat. Nämä kaikki ja ne miljoonat muut. 

Jokin aika sitten oli vielä se yksi maailma, johon saatoin paeta kaikkea. Oli sellainen maailma, jossa oli päivä aina tai illatkin tarpeeksi pitkiä. Nyt vain on tämä hetki tässä. 

Ja nämä sanat.

Minun sanani.