Rasittava Birdie

Minulla on serkkusisko. Serkku on nykyään 13. 1,5 vuotta sitten aloin markkinoida hänelle Justin Bieberiä. Että ottaisi siitä itselleen miehen (sitten joskus). Ei se ole lämmennyt, koska se rakastaa Robert Pattinsonia. Eilen keksin sitte, että hei FROONTSIIDE OLLIIIEE Robin olis just hyvä! Ei se taida lämmetä sillekään...

Birdie: "Hei, mitä sä oot mieltä Robinista? FROOOOONTSIIIIDE OLLIEEEE"
Serkku: "No emmätiä. :D"
B: "NONI! Meet sen kaa naimisiin sit!"
S: "En... :s"
B: "Joopas. Mä päätän nää jutut!"
S: "Ethä.. :("
B: "Ai mullako ei muka oo mitään sanavaltaa sun miesasioissa? Aattele, 20 vuoden päästä oot menossa naimisiin ja sun miehes inhoaa mua. Ja mä oon sun serkkus! Melkein sisko! Ja teidän häissä sun kaaso! Mitäs sitten? :("

Serkku ei vastannut. Juuri kun olin heittämässä mukaan "ollaan samaa lihaa ja verta"-pointin sekä "kumpi on sulle tärkeämpi: Pattinson vai minä?". Samalla hetkellä tulin onnelliseksi, että minulla on ystäviä tässä maailmassa ja ettei minunlaisia ole enempää. :D

Sut Turkuun heti mä haluan...

Olen säälittävä, mutta olen vähän muuttanut Chisun Tie-kappaleen sanoja niin, että leikin Turun (kaupungin, kyllä) laulavan minulle. En nyt ehkä kuitenkaan ala postaamaan niitä muutettuja sanoja tähän, mutta saanko kyynelehtiä hetken ja esitellä muutaman Turku-kuvan? Kiitos.

Tuossa ei ole ehkä suosikkikuvani matkalta, mutta ajatus on tärkein. Tulisi jo kesä ja ihan sikana rahaa, että voisin mennä viikoksi tuonne. En minä tällä haavaa (enää) suunnittele muuttoa Turkuun ensi syksynä, koska elämäni on tällä hetkellä täällä Helsingissä. Mutta kyl mar hyppään junaan aina kun on mahdollista! 

"Kaipuuhan on kaunista" on yksi lempparilauseitani (Ville Valon suusta napattu), mutta tällä hetkellä en löydä tästä mitään nättiä. Taidan määrätä itseni hampaanpesulle ja lukemaan Varesta. Niin ja hyräilemään itselleni sitä Chisun biisiä...

Kriisi

Tää on jotain järkyttävintä evör. Siis pahempaa kuin keltaiset housut tai... Niin. Mitä tässä nyt on oltu, neljä vuotta vai kolme ja sitten tulee tämmöiset viikset! Se luultavasti on yhteen komedialeffaan, mutta SILTI!! Jude Law'n Watson-viikset on ihan jees, mutta ei Brändeliini EIEIEIEI.

Lainkuuliainen kotiinpalaaja

Matkalla kotiin, ihanaa! Juna pysähtelee parhaillaan Tampereen nurkilla olevilla pikkupaikoilla ja minun nenäni edessä on kasa lehtiä. Imagessa luin suuresti arvostamani Katja Kallion kolumnin tulevasta Hugo-elokuvasta ja kuvassa oli tuttu mies. Juuuuuude Law! Aloin hymyilemään ja ajattelin, että ah se mies.

Tänään taidan mennä aikaisin nukkumaan - omaan sänkyyn Helsingissä!!! - ja uneksia Judesta. Miten ois huomenna pieni Jude-leffamaraton aamukahvin seurana?

Komeesta puhutahan, mutta rumia ei muista kukaa.

(Otsikko on tuliaistulitikkurasiasta.)

Viimeisiä viedään. Huomenna lähtee juna kohti Helsinkiä ja varmaan aukaisen koti-oveni huomenna yhdentoista aikaan illalla. Jänskää.

Tämä reissu on ollut ihan erilainen kun odotin, mutta harvoin ennakko-odotukset tai -luulot kohtaavat todellisuutta. Matkailu avartaa, sen huomasin jo joulukuussa. Tällä reissulla on tullut laitettua piste mörölle nimeltä syntymäkaupunki. Pelkäsin tulla tänne, että entä jos vanhat haamut hyökkäävät. Eivät hyökänneet. Olen kävellyt tuttuja (tyhjiä) katuja, nähnyt tuttuja taloja sekä ihmisiä. Olen tajunnut, että täällä olen syntynyt, mutta Helsingissä kasvanut. Olen helsinkiläinen enemmän kuin pohjalainen. Luultavasti palaan kotiin eheämpänä omana itsenäni - sen näkee arjen jälleen koittaessa.

Niin ja aah, pikkuprinsessa! Saanko kiljua?! Aamulla luin otsikon Facebookista "Prins Daniel möter media" ja minä tiesin. On vähän sellainen olo, että olisi tullut tädiksi. Taitaa olla kohta aika laittaa paperit hoviin, kai ne tarvitsee lastenhoitajaa sinne?

Olen syönyt karkkia keskellä yötä ka juonut kalsarihiprakat. Mukaani lähtee isoäidin vanhoja korviksia sekä enon yo-lakki. Äidin äänestä kuului, että hänestä olisi mahtaa, että edesmenneen veljen lakki olisi toisen polven edustajan päässä. Olen kolmen viime päivän aikana istunut varamummolassa vuosikymmenen tauon jälkeen. Koko ajan piti syödä ja lähtiessä sain aina evästä mukaan (tänään banaania). :D

Olo on rauhallinen ja alan jo odottaa kotiinpaluuta. Taidan vielä kipaista (kröhöm, 2 km päähän) kauppaan ja keittää prinsessan kunniaksi pullakahvit.

Epätodellinen kaupunki

Olen nähnyt tästä kaupungista unia, olen puhunut ja muistellut tätä. Siksi tuntuu epätodelliselta olla täällä. Yksi kaupparakennus oli pienempi kuin muistin, mutta muuten kaikki on samanlaista kuin ennenkin. Asemalta hyppäsin bussiin (vai linja-autoon?) ja huristelin kymmenen minuuttia. Kävelin vartin ja löysin perille. Täällä on kahvinkeitin, pehmeä patja, pieni sauna ja tavaroita lapsuuteni mummolasta.

Tein hautausmaalla sekä pihalla lumitöitä. Asia, jota ihmettelen itsekin. En minä tee lumitöitä! Minä kuljen mekko päällä, ladylaukku olalla ja iPhone kädessä. Yhtäkkiä seison lapio kädessä Pohjanmaalla! Woooot...
Vein enon haudalle kynttilän ja naurahdin, että tuhlaajatytön paluu. Jotenkin viime aikoina eno ja hänen tarinansa ovat alkaneet kiinnostamaan. Itse kun synnyin vähän reilun vuoden hänen kuolemansa jälkeen. Löysin onnekseni valokuvia enosta. Villiä kasaria, selkeästi! Mummolassa oli seinällä maalaus enon ylppäriluvasta ja tietysti olen nähnyt lapsuuskuvia, mutta vähemmän kuvia enosta aikuisena. Valokuvista katsoo komea sinisilmäinen mies, jolla on tuttuja piirteitä. Äidin silmät, isoäidin nenä, isoisän pehmeät kasvonpiirteet... Yhdessä kuvassa näyttää siltä, että eno on karannut Duran Duranista! :D

Ostin matkalle sitä samaa kahvia, jota hörpin ensimmäisen kerran Turussa. Se olkoon tästä edespäin lomakahvini.

Ensimmäinen kokonainen päivä täällä alkakoon! Kaupunki on luultavasti vielä kuolleempi kuin eilen (olin ihan, että mitä hitsiä kun keskustassa ei ollut tyyliin ketään), joten menen luultavasti kävelemään muualle, vanhoille huudeille.

Ihanaa sunnuntaita kaikille, toivottelee Birdie Pohjanmaalta.

PS. Isoäitini lähettämä kortti jostain ulkomailta enolle: "Terve, enpä suosittele tätä maata. On aika ankeeta ja rikollisuus kasvanut. Terveisin Äiti"

Alkaa peellä, loppuu aahan

Hommahan on näin, että vietin ensimmäiset 9,5 vuotta elämästäni keskellä Pohjanmaata. Siellä rakensin majoja kavereiden kanssa ja söin Berliininmunkkeja (ne kuuluu kirjottaa isolla, koska ne ovat nam nam nam) yhdessä tietyssä kahvilassa.

Olen käynyt kotikaupungissa muutaman kerran tämän kymmenen vuoden aikana, mutta ne ovat olleet pikavisiittejä. Kuitenkin tuo kaupunki on usein unissani ja terapeutti on kysynyt varmaan neljä kertaa, että miksen mene käymään kotikaupungissa. Noh, Turun jälkeen ajattelin lähteä hiihtolomalla jonnekin ja mieleen tuli kotikaupunki. Nyt ilmeisesti olen sitten lähdössä sinne ylihuomenna junalla. Alkoi jännittää. Ihan pirusti.

Isovanhemmat asuvat Keski-Suomessa, mutta heillä on pieni kaksio kotikaupungin laidalla, noin 3 kilometrin päässä keskustasta. Siellä on kuulemma kasa muuttolaatikoita, mutta myös nukkumismahdollisuus, sauna ja keittiö. Sinne majoitun sitten viikoksi. Isoisän kanssa hoidettiin tänään avainasiat kuntoon. Huomenna hoidan raha-asiat ja sitten se onkin lauantai ja aika astua junaan. En kuitenkaan uskalla vielä juhlia kunnolla tätä lomareissua, koska viime syksynä suunniteltu mummola-reissu peruuntui 16 tuntia ennen lähtöä... Juhlin vasta sitten, kun junaliput ovat kädessä.

(Pieni sivuhuomautus: Kerroin tänään, että odotan innolla jo paluuta kotiin, koska on varmasti ihana kuulla junassa se "Saavumme Helsinkiin"-kuulutus. Sanoin terapeutille: "Tällä kertaa se on varmasti kivaa, mutta Turusta palatessa ei ja aloin vaan mököttämään..." Terapeutti siihen: "Voi, kyllä sun on päästävä sinne Turkuunkin taas." Minä: "Joo... Mulla on ikävä sitä jokea.")

Loppuun vielä viisi asiaa, joita ette (ehkä) minusta tienneet. Sen jälkeen hiljenen ja palaan asiaan ehkä Pohjanmaalla tai sitten reilun viikon päästä palattuani kotiin. :)

1. Olen seissyt TOSI lähellä Mikael Granlundia. Hahahaha. Tämä tapahtui viime joulukuussa.
2. Kyynärpäitteni iho on siitä omituinen, että se näyttää aina likaiselta. Tai se on siis todella tummaa. Isoäiti on muutamaan otteeseen harjannut ihoani kynsiharjalla, koska on luullut siinä olevan todella likaa. :D
3. Rakastan yhtä FST5-kanavan kokkiohjelmaa. Sillä on monta nimeä: Spice med Price, Veljekset keittiössä tai Mat med Bröderna Price. He käyttävät järkyttävästi voita ja kertovat huonoja vitsejä ruoanlaiton ohella. Ruoatkin näyttävät hyviltä!
4. Rakastan Soneramiestä.
5. Päässäni soi aina aamuisin joku random kappale, jota en ole aikoihin kuunnellut. Eilen aamulla se oli Veronica Maggiota, sitä edellisenä Nuori ja Kaunis.

HEJHEJ

LUV

Eilen tapahtui seuraavaa.

Minä: "Tänään tuli myyntiin Madonnan keikan liput!"
Äiti: "Hyi yök!"
Minä: "Ei noin saa sanoa!"
Äiti: "Sehän on ihan kamala hutsu!"
Minä: "EI NOIN SAA SANOA!"
Äiti: "Miksei? Se oon menny ihan pilalle..."
Minä: "Ei silti saa sanoa noin mulle!"

Olin oikeasti lyömässä äidille luuria korvaan, koska Madonna on minulle jotain niin suurta ja mahtavaa. Ei kaikkien tarvitse Madonnasta tykätä, mutta minulle ei saa sanoa noin Madonnasta. Se nainen ja sen musiikki ovat auttaneet todella paljon. Suuri haaveeni v. 2009 lähtien ( about heti sen jälkeen kun Madonnan viimeisin Suomen keikka oli - myöhäisherännäinen :D) olen haaveillut siitä, että näkisin Madonnan livenä.Olen vitsaillut, että pakkohan sinne olisi vaippa laitettava (sillä yhdellä naisella oli Jätkäsaaressa, hah) ja minä itkisin sen keikan alusta loppuun. Äskenkin vähän pillitin, kun katsoin Youtubesta Madonnan Super Bowl-esityksen. Like a Prayer! Hung Up! Miles Away! La Isla Bonita! Vogue! And the list goes on and on...

Tietenkään minulla ei ole tällä hetkellä rahaa lippuun, mutta elättelen toivoa, että niitä olisi vielä jäljellä parin viikon päästä. Ainakin tällä hetkellä jokainen lippukauppa näyttää, että lippuja on vielä kohtalaisen reilustikin. Kukaan ei ehkä ymmärrä Madonnan merkitystä minulle, mutta jokaiselle tulee varmasti elämänsä aikana vastaan oma Madonna. Joku ihminen, joka saa mahtavuudellaan liikuttumaan. Ei Madonna ole täydellinen, tietenkään, mutta eihän kukaan ihminen ole. Minusta Madonna luovuus ja oman tien kulkeminen ovat vain jotain niin mahtavaa. Joku toinen artisti voisi olla paniikissa siitä, että nuoret naislaulajat ovat viemässä hänen paikkaansa musiikkiteollisuudessa - ja come on itse on jo yli viisikymppinen, että mitä järkeä on tehdä "comebackia" tai mitään uutta. Mutta Madonna... Madonna vetää omanlaisensa show'n Super Bowlissa ja saa Birdien jälleen kerran kyyneliin.

Kyllä, minun on PAKKO päästä katsomaan Madonnaa. No matter what!

Oot mun toffee

Neljä arkipäivää vielä ja sitten on yhdeksän päivän loma. Oikea lomalomaloma! En ole pitänyt vapaata (johon ei kuulu sossua, terapiaa, vapaaehtoistyötä, koulua tai lastenvahtimista) sitten heinäkuun, että juupas juu. Tajusin sen viime viikolla ja melkein aloin itkemään. Mutta ihanaa, että näinkin hyvin on mennyt näillä aikatauluilla ja elossa ollaan! Lähden (60% todennäköisyydellä) Pohjanmaalle - eli vanhoille kotikulmille - kuudeksi päiväksi vetämään happea. En ole käynyt siellä moneen moneen vuoteen ja nyt on aika.

Päivittäin iskee muutaman kerran sellainen olo, että tekisi mieli huutaa täyttä kurkkua. Tuntuu, että kaikki on päin mäntyjä. Ei oikeasti edes ole, mutta hetken ajan tuntuu siltä. Aloitan tänne kirjoittamista monta kertaa, mutta kirjoitettuani kymmenen riviä, painan "sulje"-nappulaa ja poistan koko moskan. Pää ei toimi oikein...

Näin tänään kolme kultaista noutajaa. Kaksi heistä (veljekset, aaawww) oli 4 kuukautta ja kolmas oli iskä eli vähän vanhempi. Oma kultainen karvakasa täyttäisi kohta 10 vuotta ja 2 kuukautta, jos eläisi. Siitäkin on kohta puoli vuotta, kun menetin parhaan ystäväni. Aika menee niin nopeasti. Koiruli on mielessä päivittäin ja kultaisten noutajien kohtaamisen jälkeen aina enemmän. Jokaisen rapsutuksen (olen nykyään se nolo, joka pysähtyy JOKAISEN mahdollisen koiran luo, rapsuttaa, pusuttelee ja höpöttelee) myötä olen entistä varmempi, että tahdon oman koiran mahdollisimman pian. Noutajat ovat ihania, mutta en jostain syystä tahdo samaa rotua juuri nyt... Se tuntuisi ehkä liian sellaiselta korvaamiselta, vaikka eihän kukaan minun höppänääni voi korvata. Mäyris on edelleen haavelistan ykkösenä. Karkea- tai lyhytkarvainen. Poika. Väriltään mustalaikukas (eli musta, jossa on ruskeita merkkejä).

Päivä päivältä olen myös varmempi, että haluan asua tässä asunnossa vielä pitkään. Minun elämäni (ihmiset) ovat täällä Helsingissä, ja vaikka minulla ja Helsingillä meneekin nyt todella huonosti, niin ei se silti asiaa muuta. Lisäksi muuttaminen on erittäin syvältä... Tosin tämä tarkoittaa sitten sitä, että minä matkustan aina mahdollisuuden tullessa Turkuun. Kaipaan sitä jokea, voi että kun kaipaankin! Ja vitsit kuinka kivaa siellä tuleekaan olemaan kesällä?!

Nyt pitäisi nukkua - krhm. Viime yönä olin vähän riehunut ja kaatanut sängyn vierestä jalkalampun sekä heittänyt 2/3 peitosta lattialle sekä siirrellyt tyynyjä miten sattuu.
Olen aika neuroottinen nukkuja, muuten. Minulla on kaksi peittoa (paksu ja ohuempi) sekä pussilakana. Lukiessa kirjaa, makaan pussilakanan alla. Valot sammutettua otan ohuemman peiton ja juuri ennen nukahtamista sen paksumman peiton (kylmällä säällä laitan sen ohuemman peiton päälle). Niin ja villasukat ovat jalassa, kunnen jalat ovat tosi tosi lämpöiset. Tyynyjä onkin sitten tällä hetkellä neljä, joista kolme pystysuorassa ja yksi vaakasuorassa. Vaakasuora on keskellä ja siinä luonnollisesti pidän päätäni. Toisella puolella on yksi tyyny pystysuorassa ja toisella kaksi. Niihin nojailen sitten yöllä heräillessäni. Tällä hetkellä sänkyni on 120 cm leveä, mutta haluaisin ylppäri/synttärilahjaksi leveämmän (140-180cm). Mahtuisi sitten enemmän peittoja ja tyynyjä, hehe. Ikuinen vitsini onkin se, että taivas varjele jos joku joskus joutuu vakituisesti nukkumaan meikäläisen vieressä! :D

Ihanaa viikon alkua murut!

Yks kuppi viä!

Aamulla olin lähellä paniikkikohtausta. Lähdin liikkeelle. Nyt - kahdeksan tuntia myöhemmin - jalat ovat tukevasti maassa. Jokaisen kahvikupin ja teemukin myötä alkoi olla turvallisempi olo. Outo opettaja muisti nimeni kahden nopean tapaamisen jälkeen, ja lisäksi hän sanoi: "Ei sulla oo mitään hätää!"

Olisi se äiti silti voinut toivottaa onnea huomisiin ylppäreihin...

Itsesäälin syverissä

Kuten otsikko kertoo...

Olen kirjoittanut tänne joka päivä jonkun tekstin, mutta ne on jääneet aina kesken. Kerroin niissä yksityisetsiväsuunnitelmastani sekä ylppäriahdistuksesta. Olen hiihtänyt kollarit jalassa pitkin kotiani ja eilen kävin jopa kirjastossa palauttamassa kirjat.

Kirjoitan keväällä äikän (korotan eestä ällään), enkun ja yhteiskuntaopin. Pitkä ruotsi on jo plakkarissa. Pitää selvittää, että saanko hakea myös ulkopaikkakunnille lukemaan kirjallisuutta. Niin ja uskokaa tai älkää: olen harkinnut hakea kätilö- ja sairaanhoitajakoulutuksiin. Lisäksi pari korkeakoulupaikkaa täällä Helsingissä.. Viisi yliopistopaikkaa (sis korkeakoulut) ja 5 amk-paikkaa.

Tekisi mieli kirjoittaa tänne tai pöytälaatikkoon vaikka mitä, mutta tuntuu siltä etten osaa kirjoittaa yhtään mitään nyt tai koskaan.

ARGH.