Kaikesta huolimatta... olen kaunis

10 päivää sitten olen näköjään kirjoittanut viimeksi. Olin 6 päivää vapailla ja sitten 2 päivää töissä ja nyt alkaa toinen lomapäiväni. Tai se on jo hyvää vauhtia päällä, mutta eihän lomalainen herää ennen aamupäivää?!

Paljon on tapahtunut. Hyviä asioita, elämä muuttuu. Huvittaa, että oman hyvän fiiliksen huomaavat myös muut. "Ihanaa, kun sä kuulostat niin onnelliselta!" sain kuulla jokin aika sitten. Onnellisuus on aika iso sana, iloisuutta olen käyttänyt jo jonkin aikaa. Mutta... kai minä olen onnellinen juuri nyt. On muutamia virastoasioita ja taloudellisia asioita, jotka ovat retuperällä omasta syystä, mutta kukaan ei ole täydellinen. (Lue: Minä olen mokannut ja se on ihan jees.)

Sain ihmiskämppiksen, voitteko kuvitella! Luokseni muutti eilen määrittelemättömäksi ajaksi tyttönainen, johon olen tässä kevään aikana tutustunut. Kun puhun jostain bändistä, hän hihkaisee "Oi, se on niin hyvä!" ja hän ymmärtää, jos kirjoitan kalenteriin muistutuksen itselleni, että "Lätkäjätkiä Munkkiniemessä!!!" Hän tiskaa, minä kokkaan. Tämä päätös saman asunnon jakamisesta tuli viime sunnuntaina yöllä, kun valvoimme koko yön jutellen ja katsellen Voicen musiikkivideoita. Suunnittelimme myös lähtevämme syksyllä tai talvella Berliiniin. Soittolistamme Spotifyssa on täynnä ihania kappaleita ja kaksi Berliiniin liittyvää.

Ostin kuukausi sitten kesäluettavaksi True Bloodin kolme ensimmäistä osaa kirjoina ja lopettelen kohta ensimmäistä osaa. Niin ja tietysti olen katsonut kaikki kolme jaksoa viidettä kautta (ylihuomenna saa taas aloittaa aamun katsomalla tuoreen TB:n).

Olen miettinyt tätä blogia, jonka nimi on Almost There. En ole pystynyt jakamaan aikaani tänne niin paljon kun haluaisin ja muiden merkintöjä olen silmäillyt nopeasti. Vähitellen alkaa tuntua jopa siltä, että olen viimein saapunut perille. Että olen viimeinkin there. Kannattaako tätä siis jatkaa pidemmälle? Teitä en kyllä haluaisi unohtaa, joten jos lopetan tämän blogin, jatkaisin yhteydenpitoa (halukkaisiin) esimerkiksi meilitse. Että tämmöttii...

Reilun viikon päästä pääsen muuten Turkuun ja ensi viikolla Pohjanmaalle!! Hihiii. Mutta nyt lähden kauppaan. :)

Kuinka paljon täytyy kasvaa, jotta voi olla lapsi jälleen?

Minulle naureskellaan, koska digiboksiini tallentuu lastenohjelmia; Palomies Sami, Timon & Pumba, Madagascarin pingviinit, Mikki Hiiren kerhotalo ja Muumilaakson tarinoita. Maailman helpointa lastenvahtimista on laittaa piirretty pyörimään ja puuhailla itse jotain siinä lähistöllä. Kummipojat ovat jo niin isoja, että yökyläillessään he saavat aamupalaa sekä katsoa Muumeja, kun kummitäti ottaa vieressä vielä vähän torkkua. Mutta en minä tämän kikan vuoksi ole niin (kröhöm) suosittu lastenhoitaja. Teen useammin paljon muutakin kuin laitan lapset telkkarin ääreen. Niin ja nykyään istun itsekin piirrettyjä katsomaan, jos niitä katsomme lapsen/lasten kanssa.

Pari vuotta sitten löysin Muumit uudelleen. Minulla oli pienenä 14 VHS:ää Muumeja. Nyt ne ovat kaapissa ja muovisuojuksissa on ne vanhat tutut hampaanjäljet, hah. Keräilen Muumi-peltipurkkeja ja tänä vuonna löysin myös ne astiat. Kirjoja en ole lukenut, shame on me, osittain siksi, koska amimaatiomuumit ovat minulle Ne Oikeat. Kipeänä ollessani (4-5-vuotiaana) käperryin sohvalle peittojen kanssa katsomaan tiettyjä Mörkö-jaksoja, vaikka pelottavia olivatkin. Toissajouluna sain 5 DVD:n paketin Muumeja äidiltä ja sairastuin ihan kauheaan vatsatautiin, joka ajoi minut sängympohjalle ja nukkumaan kello seitsemän illalla. Heräsin yöllä, katsoin jakson Muumeja ja aloin taas nukkua. 

Jospa vain pääsisi joskus Muumilaaksoon... ja Muumimamman halattavaksi. Maailmassa on rauha niin kausn, kun Muumipappa ja Muumimamma ovat - edes piirrettyinä - olemassa. Katsoessani piirrettyjä matkaan sisimpääni ja huomaan, että kaiken keskellä olen edelleen se sama pikkutyttö. Haluan kaikki Muumit DVD:lle ja aion katsoa niitä hamaan loppuun asti. Niistä oppii nykyisin kaikkea uutta ja tutkailee Muumien maailmankatsomusta ihaillen. Katsoessani yhtä jaksoa, jossa lintu haavoittuu Muumipapan tussarista (kuka ampui, en muista), huomasin kuinka hienosti Muumimamman ja muiden repliikkeihin oli upotettuväkivallattomuuden kannatus (ja aseiden vastustus). 

Ehkä tutustun Muumi-kirjoihin ja teen sitten joskus gradun Muumeista. Mutta nyt, älkää puhuko minulle Muumi-kirjoista, vaan kertokaa suosikkilastenohjelmanne! 

Muumien lisäksi katsoin Vili Vilperiä, Nalle Puhia ja Richard Scarryn Touhukasta maailmaa. Entä te?

Istun jälleen töissä. Tämän päivän jälkeen 6 päivän juhannusloma, sitten kaksi päivää töitä ja kauan odotettu loma alkaa. Tässä kun istuu katsomassa Helsingin kattoja, tajuaa kuinka lujaa olen mennyt viimeisen puolen vuoden aikana. Paljon hyvää, mutta kylmar mä oon väsynyt. Unettomuus taas vähän vaivaa, koska öksin nukun noin viisi tuntia ja selviän päivästä hevin aamukahvin sekä päiväunien voimalla. 

Pikkutyttö nukkuu kolmisen tuntia päivässä, minä ehkä 1,5 tuntia. Tämän paikan hauva (pieni tyttöterrieri) tuntee kuvion, koska odottaa salaisella päikkäripaikallausein, kun olen laittanut tytön nukkumaan. Toisinaan se saattaa seurata tarkasti liikkumistani ja seuraa HETI perässä, kun laskeudun viltin ja koristetyynyjen luo. Sitten se tulee niin lähelle kuin mahdollista ja huokaisee. Kumpikin nukahdamme nopeasti ja nukumme kylki kylkessä. 

Pieneen koiraan tutustuminen on ollut jännää, koska viisikiloinen on erilainen kuin kolmekymmentäviisikiloinen. Tahtoa löytyy kummaltakin, ruokaa täytyy antaa vain murto-osa ja tuo hauva ei tunnu edes juovan vettä. Kultainen noutaja tykkäsi nukkua sängyssä, muta sen tuli usein kauhean kuuma. Tuo terrieri nukkuu tosiaan kyljessä kiinni loppuun asti (ja menee mulkoilemaan omalle paikalleen, jos kehtaan nousta ja jättää hänet yksin nukkumaan) ja joskus kaivautuu viltin alle kokonaan nukkumaan. 

Elämäni olisi entistä parempaa, jos minulla olisi koira. 

Töitä jäljellä pari tuntia, sitten terapiaan ja sen jälkeen olen vapaa nainen! Hauskaa juhannusta, jos ei tässä kuulla ennen sitä!

Polkagris

Avaudun teille nyt. Viime viikolla kuulin pari uutista siitä, kuinka maapallo törmää miljardien vuosien päästä johonkin planeettaan ja PUM. Aloin ajatella asiaa ja tulin siihen tulokseen, ettei maailma edes ole silloin enää - ainakaan tässä muodossa. Ei maailma voi kestää tällaista kulutusta ja kehitystä. Miettikää mitä kaikkea on tapahtunut meidän elinaikana tai vanhempiemme tai isovanhempien! Jos vauhti jatkuu samana, maailma tuhoutuu. Tulee maailmanloppu. Tiedän kuulostavani hullulta hipiltä, mutta ensi kertaa viiteen vuoteen jaksan mirehtia jostain muustakin kuin siitä jaksanko elää ensi viikkoa pidemmälle.

Luin juuri, että Salon (Turun lähellä, toim.huom.) Nokian tehdas lakkautetaan, eli yli 2000 jää työttömäksi. Oulun tehtaalta lähtee tuhat tyyppiä myös.
Seisoin syömässä polkagrisiä bussipysäkillä ja huomasin että siitäkin pysäkiltä on otettu roskis pois. Tuhka-astioita (stögiksiä) on ehkä joka viidennen roskiksen yhteydessä. Turussa niitä oli muuten paljon enemmän! Mielummin liikaa kuin liian vähän.
Olen aika varma siitä, että maailma pelastuisi monilla pienillä teoilla. Ei se riitä, että yksi ihminen lajittelee roskansa ja huolehtii läheisistään.

Los Angeles kieltää muovipussit kaupoissa vuodesta 2015 alkaen.
Australia muuttaa kolmanneksen vesistöistään suojeluskohteiksi.
Minä käytän julkisia ja suosin kirjastoa sekä leffojen tai musiikin digitaalisia muotoja. iPad-lehtiä tai E-kirjoja en ole vielä löytänyt.
Niin ja kotimaisia tuotteita täytyisi suosia vieläkin enemmän - kaikkien! Lumenen meikit esimerkiksi ovat tehneet ihostani paremman kuin koskaan.

Amen. Päivän saarna saarnattu.

Kesätukka ja pläänejä

Unohdin kertoa teille, että leikkautin kesätukan! Kovasti tykkään ja olen vastaanottanut kehuja sieltä täältä. Ehkä tämä kampauskin on sitten alku tälle uudelle aikakaudelle, jolloin
en usko enää olevani masentunut (hyvää vauhtia toipumassa masennuksesta),
olen vapaa koulusta ja 18 päivän (yht. n. 8 työpäivän) päästä myös töistä,
en ole laatinut tarkkoja suunnitelmia ja
matkustan paljon.

Olen hautonut ideaa, jota olen nyt käynyt vähitellen toteuttamaan. Se tarkoittaa sitä, että klikkaan itseni liian usein tarkistamaan sähköpostiani tai tuijottamaan erästä sivua. Olen tästä vielä ihan hiljaa, vain muutama ihminen tietää, koska matkassa on vielä liian monta mutkaa ennen kuin voi juhlia välivuotta varten kehittämääni Suurta Plääniä (sitä luonnollisesti voi juhlia vain silloin, jos se onnistuu). Kuitenkin myönnettäköön, että olen vähän haltioissani tästä suunnittelustakin...

Tänään loppui vapaat, jotka käytin hyödyllisesti. Olisi sitä ehkä enemmänkin voinut levätä, mutta ensi kerralla sitten. Juhannusta varten olen tekemässä myös suuria suunnitelmia, koska inhoan perinteitä ja perhejuhlia. Vaihtoehtoina on tällä hetkellä karkumatka Tallinnaan tai sitten järjestetään isolla porukalla kavereiden ja kavereiden kavereiden kanssa unohtumaton kaupunkijuhannus.

Nyt menen makaamaan sohvalle tunniksi tai pariksi. Sitten nukkumaan ja huomenna taas töihin. Pikkuneiti oli ihanalla tuulella tänään, mutta onko se väärin jos käskee pikkupojan olla huutamatta (= puhuu, nauraa, laulaa KOVAAN ääneen) ratikassa tai kadulla?

Puss, kram och hej!

Zombi

Pahoittelen radiohiljaisuutta. Täytin 20 ja valmistuin ylioppilaaksi. Juhlissa meni kaikki vapaat (pe-su) ja hirveästi henkistä energiaa. Oli itkua ja naurua. Erosin isoäidistä nyt toistaiseksi, koska hän ei osaa käyttäytyä kuten normaalit ihmiset.
Nyt istun ihanassa ullakkoasunnossa (työpaikka) ja katson kun pikkuneiti syö tuossa vieressä. Töitä jäljellä enää alle pari tuntia ja sitten on vapaata pe-ti. Ette voi kuvitella, millainen olo on juuri nyt. Olen kuolemanväsynyt ja melkein pillahdin itkuun, kun perheen isä soitti äsken ja kertoi ettei minun tarvitse hakea pikkupoikaa tarhasta. Ei se ole iso reissu tai juttu, mutta olen niin onnellinen.

Ei kai tässä nyt hei muuta. Ilmoitan, että olen hengissä. Pusssss!