Fredagsmys

Tämä viikko on ollut kauhea. Kuudes viikko Tukholmassa ja kaikkein kauhein, koko talossa.

Maanantaina oli superaupair (PALJASTUS) ja laitoin ruoan valmiiksi, vein muksut puistoon ja hymyilin leveästi. 

Tiistaina heräsin liian myöhään liian vähillä unilla, mutta olin onnellinen. Lapset sen sijaan eivät... Huutoa huutoa huutoa. Illan kruunasi kuitenkin rakkaudentunnustus lapselta ja halaus sekä kehut perheen äidiltä.

Keskiviikko oli aika normi - muistaakseni. Teetä illalla kävelyn jälkeen. Perheen kissan tassu oli kipeä ja kissanluukku rikki.

Torstai sen sijaan... Kävin henkilökohtaisen helvetin porteilla. Se oli niin lähellä... 

Olin saanut kaksi puhelua ja vastaajaviestin äidiltä aamulla. "Soitatko Skypellä heti kun ehdit, on tärkeää asiaa." Isoäiti? Koirat? Skypetin hänelle ja heippojen jälkeen hän sanoi:

"Isoisä on eilen ajanut kolarin."

Maailma hiljeni, katsoin sivulle ja pääni tyhjeni. Mitä tähän nyt sanoo, ei ei ei ei.

"Missä?"

Äiti selosti, minä kuuntelin ja aloin itkeä. Itkin itkin itkin.

"Hän on kuitenkin kunnossa. Auto oli mennyt muutaman kerran ympäri törmäyksen jälkeen, mutta hän on ehjä. Ei mitään ruhjetta."

Itkin, itkin. Henkeä piti haukkoa. 

Koko päivä meno itkuun purskahdellessa. Kerroin aupairperheelle, että en ole ihan kunnossa ja illalla vanhemmat halasivat ja pitivät minusta huolen. 

Tänään perhe sai huonoja uutisia haaveeseen liittyen ja halasin itkevää aupairäitiä. Lapset olivat kilttejä ja illallinen (lihaa, parsaa ja viiniä) syötiin "aikuisten kesken" jutellen. Äiti ja minä jäimme juttelemaan aterian jälkeen ja lopuksi halasimme. Lähdin lävelylle hymyille. 

Olen onnellinen.

Ensi viikolla visiitti Suomessa!