Juoksen. Aika lujaa. Aika kauas. Ettei tarvitsisi pysähtyä miettimään.
Vuorokaudessa ehtii tapahtua paljon asioita. Siskoserkku joutui sairaalaan kurkkutulehduksen vuoksi, toinen kummipoika parani juuri vesirokosta ja toinen kummipoika puolestaan karkasi päiväkodista (poliisit löysivät sen kotipihasta, mutta SILTI). Entä minä? No. Sain potkut. Hyvästi taloudellinen turva ja rytmittynyt arki! Piti olla vakipaikka, kyselivät haastattelussa jo ensi syksystäkin. Eipä sitten niiden perheellä mennyt asiat ilmeisesti suunnitelmien mukaan, joten käyttivät koeaikaa hyväkseen. Jätä avaimet ja moimoi.
Ensin huvitti, sitten suututti ja lopulta ahdisti. Sitten täti soitti ja kertoi siskoserkusta. Alkoi huolestuttaa vain se. Tänään heräsin ja kuulin, että tosiaan kummipoika oli karannut, mutta jo löytynyt. Puin vaatteet, meikkasin ja lähdin sairaalaan piristämään siskoserkkua. Nyt istun sohvalla, olen vahtimassa 2-vuotiasta.
Tänne tullessa oli jo sellainen olo, että itkettää. 14-vuotias näytti niin pieneltä ja surkealta sairaalasängyssä. Ja tämä työtilanne... En ole ollut työtön yli vuoteen. Ei mitää hajua, mitä tekisin tai mistä saisin töitä. Just nyt en jaksaisi aloittaa TAAS sitä hakuprosessia ja aloittamisen tsemppiä.
Kämppiksellä henkilökohtainen kriisi ja tänään tuli sellainen olo, että on löydettävä sille joku terapian tyylinen paikka. En jaksa just nyt. MÄ EN JAKSA.
Tässä sitä siis ollaan. Pakomatkalla. Kun pysähdyn, voi tulla pienehkö tömähdys. Paluu todellisuuteen. Tässä on vielä menoja huomenna (siskoserkun sairaalakyläily ja mahd. kotiutuminen), ystävän näkeminen ennen tämän Australiaan lähtöä ja 4 tähden illallinen ja kämppiksen & minun vuosipäivä ja vapaaehtoistyötä... Maanantaina on terapia, jonne tulee myös äiti... Juoksen siis lujaa. Pidän itsen kiireisenä. Ei ehdi ajatella.
Tänään on torstai, ystävänpäivä. Elämä on hauras. Mä olen työtön ja sinkku. Suuntaa vailla ja ihan saatanan yksinäinen.
Heikko sinä et ole missään nimessä. Ja herkkyys on vaan hieno asia. <3
VastaaPoistaPaljon voimia ja haleja ja kaikkia. Minäkin tunnen oloni niin yksinäiseksi, hmp.
Onpa töiden loppuminen ja muut kertomasi asiat kurjia. :( Yritä lepäillä ensiksi ja mieti sitten jatkosuunnitelmia.
Sinä kyllä pärjäät ja pystyt mihin vaan. :)<3
Voimahaleja toiselta yksinäiseltä. <3
VastaaPoistaMusta tuntuu aika pahalta kun en pysty edes oikeasti olemaan läsnä ja tukena. Voin vaan kirjottaa sanoja, jotka ei loppujen lopuksi hirveesti paina. Enkä edes saa ajatuksiani ulos sanoiksi, joista ois jotain apua.
Et arvaa, miten paljon sun kommentti piristi mun iltaa. Kiitos kun oot olemassa. <3
VastaaPoistaMusta on kivaa, että sä olet taas täällä vaikka se johtuisikin sitten siitä, ettei ole muutakaan tekemistä. Mulla ei enää tunnu olevan aikaa mihinkään, yritän vain lukea, mutta koska ei paljoakaan jaksa kiinostaa, olen kiukkuinen ja väsynyt koko ajan ja antaisin mitä tahansa siitä, että voisin vain olla tekemättä mitään, maata sängyssä 24h putkeen.
VastaaPoistaHaluaisin osata sanoa kunnolla kuinka paljon ilahdutat mua kommenteillasi ja toivoisin pystyväni edes jollain tasolla samaan, mut koska olen kai vähän vajaavainen näissä asioissa, en pysty sanomaan rehellistä mielipidettäni ihmisistä tai sitä mitä ne minulle merkitsee. Anteeksi. Olet hieno ihminen, ainakin näin ruudun toiselta puolelta tarkasteltuna. Varmasti muutenkin. Jaksamisia <3