Työmöykky

Ei ptänyt kirjottaa, koska en jaksa edes puhua tai kuunnella tai lukea. Mutta tässä sitä ollaan. Makaan sängyssä suihkunraikkaana ja hyödynnän langatonta näppäimistöä. Aion kirjoittaa nyt työasioista, joten jos jota kuta ei kiinnosta ne, skippaa tämä. 

Ensimmäinen työpaikka, jossa on työkavereita ja työpaikkana toimii erillinen tila, ei siis jonkun koti. Meitä on kolme, joista yksi olen minä ja yksi on tosi kiva ja kolmas etäinen ja vähän inhottava. Meillä on esimies, jota näkee 5 minuuttia viikossa ja se sattuu olemaan tämän kolmannen etäisen sekä inhottavan sukulainen. Lapset ovat ihania, sen sanon. Mutta kuukauden todellisen työskentelyn jälkeen olen aika uuvuksissa, noin niinkuin henkisesti. 

En ole edes ihan varma, mitä tuolla pitäisi muuttaa. Tuntuu vain, että meille on annettu tila ja pieni ruokabudjetti ja sen jälkeen jätetty omilleen. Tänään sain kuulla, että muut saavat enemmän palkkaa kuin minä, vaikka teemme samaa duunia yhtä paljon (plus minä siivoan ja leivon - vapaaehtoisesti). 

Viime torstaina olin jo ihan varmana hakemassa uutta työtä. Tänään lähdin töistä tunnin ylitöiden jälkeen jalat täristen ja nyt en kykene tekemään muuta kuin makaamaan sängyssä ja märehtimään. 

Tälle väilvuodelle en tahtonut kauheaa stressiä tai kiirettä. Jonkin verran töitä, vähän opiskelua ja paljon harrastuksia. Harrastukset on joo, opiskelukin joojoo, mutta tämä työ on iso möykky. Torstain jälkeen tulee perjantai, jolloin minä ja kolmas olemme töissä kahden ja se ei ole niin kivaa. Toisen kanssa menee rennosti ja puhumme avoimesti duunin haittapuolista.

Mutta ne lapset... Ne ovat ihania. Niiden kanssa on kivaa. En millään haluaisi jättää heitä. Toisaalta myös mietin, että onko tämä sittenkään niin kamalaa ja onko oikeasti jossain muualla kivempaa? 

Jos en saa palkankorotusta ja jos remontin jälkeenkään eivät hommat toimi... Sitten etsin uuden duunin.