Hei vaan tännekin... Olen ollut kotona taas viikon, mutta oikeastaan koko ajan kipeänä. "Akuutti poskiontelotulehdus" ja joka sortin lääkkeitä, kun tämän lisäksi keuhkoista kuului rahinaa tai jotain.
 |
| Tässä siis pari kuvaa Köpiksestä! |
Ensi viikolla se sitten alkaa. ARKI. OIKEASTI. Töitä kolmesti viikossa, harrastus kerran viikossa, koulua kerran viikossa ja vapaaehtoistyötä kerran viikossa. Vapaapäiviäkin sopivassa suhteessa, ai että kyllä kelpaa!
Ikäkriiseilen ja elämäkriiseilen aika pahasti, mutta masennusahdistuspaniikkikohtauksia ei ole ollut alkukesän(?) jälkeen. Se on ihmeellistä.
Ikäkriisi siksi, koska olen kaksikymmentä ja minulla on hallussa kuvia, jotka ovat viidentoista vuoden takaa - saatan vielä muistaa kuvaustilanteestakin jotain. Jotenkin tuntuu, että keskustelutkin ovat nykyään aika usein sellaisia "muistatko kun oltiin pieniä ja..." tai "vitsi kun mä olin pieni niin...". Muutama vuosi sitten suunniteltiin aikuisuutta, nyt muistellaan menneitä ja puhutaan säästöistä sekä kuka on raskaana tai menossa naimisiin.
Elämäkriisi siksi, koska elämäni on tylsää ja kaikilla muulla on kivaa (ja/tai mies). Joku varmasti kuvittelee, että kerron vain highlighteja tai liioteltuja kohtauksia elämästäni, mutta kun puhun aina totta ja elämäni on kovin yksinkertaista. Minä ihan oikeasti saatoin kesällä istua yhden viikon illat nenä kiinni tietokoneessa ja juosta ovelle kämppiksen tullessa kotiin. Päälläni oli alushousut, t-paita ja epätoivoviltti viittana ja huusin "AAAARGH, EN KESTÄ GOSSIP GIRLIÄ!!! .... PAKKO KATTOA GOSSIP GIRLIÄ!!!! .... HE'S CHUCK BASS!!!!"
Vietin myös yhden illan aikana tunnin maaten sängyssä itkien. Ikävä koiraa, jonka kuolinpäivä lähestyy vauhdilla. Minulle tyypillisesti hanat aukesivat kerralla ja 45 minuuttia itkin koiraa ja vartin verran sitä, kuinka hyvä bändi Hurts on. En voi sanallistaa sitä, kuinka paljon rakastan Happiness-levyn kappaleita tai kuinka monta kertaa olen kuunnellut sitä! (Last.fm kertoo, että olen kuunnellut artistia Hurts 821 kertaa, mutta lisätää siihen vielä ei-scrobblatut kerrat, cd:n kuuntelu dvd-soittimen kautta ja keikat!!)
Lisäksi taidan olla tällä hetkellä ainoa naisihminen lähipiirissäni ilman miestä lähellä tai kaukana. Se yksi tuolta kohtalaisen läheltä... No, se on unohdettu. En tiedä mitä tapahtui, mutta ei vaan kiinnosta enää.
Päästään siis siihen lopputulokseen, että elämäni on helvetin tylsää. Niin tylsää, että istun lauantai-iltana yksin kotona kirjoittamassa pitkästä aikaa tänne ja vieressäni on sekä puhelin että viinilasi. Välillä refreshaan Facebookia ja välillä merkaan miehiä taululleni Pinterestissä.
Toisaalta en kaipaa mitään tietoisesti elämääni, mutta on tämä vaan ihan todella tylsää. Olisi edes joku kausi Gossip Girliä katsottavana, mutta eeeeei. Uusi kausi alkaa Jenkeissä vasta lokakuun alkupuolella. Poor little Birdie!
En nyt oikeasti tiedä mitä tämän blogin kanssa tekisi, kun olen vallan unohtanut kirjoitella tänne.... Harkitaan asiaa.
Onks teil kivaa?
Jos sinun elämäs on tylsää, niin oma elämäni on sitten pakosti kuollutta. : D
VastaaPoistaTerkkuja toiselta, jonka elämä on tylsää. Ei miestä, ei töitä, ei mainittavaa sosiaalista elämää. Ei kivaa.
VastaaPoistaEhti muuten jo tulla ikävä sun juttuja. <3
Hei tsirbula! <3
VastaaPoistaMietin tosi monta päivää mitä vastaisin tähän tekstiisi. =D Jonain angstipäivänä oi saattanu tulla tähän aika rajuu tekstii siitä kuinka elämä on pebasta yms. ;) Nyt mulla on jokseenkin neutraali fiilis.
Jos mun pitäisi kuvata tämän hetkistä elämääni yhdellä sanalla, en varmaan keksisi muuta sanaa kuin TYÖ. :D
Sitä minun elämäni on nyt. Mä joka päivä töitä teen... ;) Tai no vähintään 4krt viikossa, yleensä 6krt ja jos yövuorot lasketaan niin periaatteessa kertyy 7päivää, koska onhan ne seuraavan aamun 8 ekaa tuntia yhtä paljon kuin yksi työpäivä. :P No nyt mulla yövuorot vähenee hetkeksi ainakin.
No joka tapauksessa, elämäni on aika työpainoitteista. Ainoat ihmiskontaktit tuntuu olevan työkavereihin ja asukkaisiin - ja kotona sitten äitiin. =D Muihin ihmisiin oon yhteydessä facebookin, mesen tai puhelimen avulla, mutta nekin on vähentyneet roimasti.
Näen kavereitani TODELLA harvoin. En vaan ehdi enkä jaksa. Mutta tahtoisin kyllä. Tahtoisin niin kovasti viettää enemmän aikaa ystävieni ja kavereideni kanssa, mutta jotenkin aika on vaan kortilla ja tulee mietittyä että tässäkö se elämä nyt on. D:
Mutta jotta en kuulosta liian negatiiviselta, voin myöntää että kyllä mä työnteosta nautin. :) Tää on just sitä työtä mitä mä haluan tehdä ja mun työporukka on aivan mahtava pomoa myöten. :)
Se kuuluisa ikäkriisi on tainut osua myös minuun ja tunnen itseni välillä melkeinpä wanhaksi. Onneksi työkaverit on sentään mua vanhempia niin voin tuntea heidän joukossa itseni melko nuoreksi, mutta herttinen vieköön jos kaupungilla näkyy näitä NYKYNUORIA ;D niin tunnen itseni niin wanhukseksi ja kunnon kukkahattutädiksi katsoessani heidän hihittelyjään, röökin vetämistä ja yleistä mölyämistä.
Muistan jotenkin tosi vahvasti sen kuinka sä täytit 18 ja kerroit siitä blogistasi. Silloin musta tuntui ikuisuudelta odottaa, että itse tulisin myös täysi-ikäiseksi. =D Nyt taas oisin ollu ihan tyytyväinen tahdin hidastumisesta: musta nimittäin tuntu, että kaks vuotta hujahti tosi äkkiä ja nyt me ollaan muka 20!!!!!!?????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!????????! En niinQ kässää tätä asiaa niinq yhtää½1!11 wtF ;ooooo <3
Kai meistä tulee vielä jonain päivänä vanhoja, mutta jospa nyt keskityttäis olemaan nuoria, vaikka sitten miehettöminä! Onhan sulla aina Brändeliini. ;D
♥