Naisasianainen

Tammikuussa kirjoitin tekstin, joka löytyy täältä. Vaikka itseinhoinen olenkin ja kammoksun tekemisiäni, tuo teksti oli jotenkin täydellisesti minua ja siten siis onnistunut.
Kävi sellainen juttu mielialalääkkeiden kanssa. Olen syönyt niitä nyt vähän alle vuoden. Tuo tekstipäivä oli perjantai ja olin ottanut lääkkeen torstaiaamuna. Olin ystävällä yötä ja tulin kotiin - olettaen että lääkkeitä on vielä. No, ei ollut. Kello oli neljä. Yhtäkkiä alkoi tulla huono olo. Vähän hedaria, sisäisiä sähköiskuja ja sellainen flunssainen olo. Tajusin laskea 1+1 ja luin lääkeselosteen. Olo johtui siitä, että en ollut saanut mielialalääkettä! Viikonloppu edessä, olo ihan kauhea. Lopputulema oli se, että hyppäsin bussiin ja menin hakemaan lääkkeitä psykiatrisesta päivystyksestä. Itkin, koska olen niin sairas että joudun hakemaan lääkkeitä perjantai-iltana psykiatrisesta päivystyksestä.
Päivystyksessä minut otti vastaan setä, joka oli mukava. Kerroin puuttuvan lääkkeen nimen ja oloni. Ensimmäinen kysymys oli: "Onko sulla sellasia sähköiskuja?" Meinasin itkeä. Hän puhui minun kieltäni! Kukaan ei ymmärrä, miltä ne sähköiskut tuntuvat ja sitten joku tulee ja kysyy tuollaista HETI.
Menin odotushuoneeseen vartiksi ja join kolme lasia kylmää vettä sekä luin NHL-lehteä. Sain lääkkeet ja lähdin kotiin. Silloin heitin postauksen teille tänne.

Pointtini tässä kirjoituksessa piti kyllä olla tämän päivän pyöräretki. Ensimmäinen tänä vuonna. Pyörän renkaat tyhjänä, mutta minä tyttönainen laitoin ihan ite ilmaa renkaisiin. Eikä ollut eka kerta! Tulee aina tosi feministinen olo tuollaisen teon jälkeen. Mihis me niitä miehiä ja niin edelleen.
Paitsi perjantaisen Hockey Nightin jälkeen olen taas sitä mieltä, että elämä näyttäisi aika paljon paremmalta Mikko Koivun kainalossa, mutta shhhhh. Olen silti perustamassa saaristoluostaria ja kasvatan siellä sitten basilikaa sekä poroja. Kai sieltä voi sit soudella Turkuun Mikkoa moikkaamaan? Krhmm.)


Lauantaina oli pukeutunut taas parhaimpiini ja korot jalassa kipitin keskustassa. Ei ollut yksi tai kaksi miestä, jotka katsoivat pitkään. Enkä ala nyt muistelemaan toissaviikon biljardiottelua. Ärsyttää suunnattomasti, että heti jos on laittanut hiukset nätisti ja kivaa päälle niin johan ryntää häntäheikkiä iskemään. Miksi juhlapukeutuminen viestittää "hei mies, tule iskemään"?! Käsi sydämellä, minä meikkaan ja laittaudun omaksi ilokseni. Kun hiukset on hyvin, kaikki on hyvin. Kun on kivat vaatteet päällä, tunnen oloni kotoisaksi. Kun on meikkiä naamassa, näytän ihmiseltä. Tämä ihan snadisti aasinsilloittaa viimevuotisen Slut Walkin. Joissain tilanteissa kun iskuyrityksistä tulee mieleen seksuaalinen häirintä.

Naiset ovat aivan yhtä mahtavia kuin miehet. En keksi yhtään ammattia, jossa nainen ei voisi olla, koska on nainen. Naiset saavat olla naisia. Ulkonäkö on toissijainen seikka. Oksettaisi olla joku missi, jonka työssä ulkonäkö on a & o. Halveksin niitä ihmisiä, jotka menevät elämässä eteenpäin silmiä räpsytellen ja tissivakoa esitellen. Ja heitä pidetään tosinaisina?!
Naiset saavat juoda olutta ja kiroilla, miehet saavat kokata ja käyttää ihonhoitotuotteita. Tasa-arvoa, vaadin minä! Tarkkaan määritellyt sukupuoliroolit ovat niin last season. Reilu vuosi sitten kummipoikani ilmoitti alkavansa isona prinsessaksi, so what?

Jonain päivänä julkaisen sen sketsisarjan, jota olen kohta 2 vuotta ideoinut ystävän kanssa. Pääosassa on kaksi hyvännäköistä ja fiksua (me, tietty) naista. He laulavat että "POJAT ON POIKII, PAUKUTTAA PALLEI", katsovat urheilua ja himoitsevat miehiä. Samaan aikaan he kuitenkin ovat fiksuja naisia. Ei mitään poikatyttöjä tai bimboja. Vaan ihan tavallisia naisia.