Tänään aamulla paistoi aurinko ja minä kohtasin ihanan naapurini (johon siis olen salaa rakastunut, vaikka se onkin kihloissa, mut blaa blaa blaa). Nauroin sen yhdelle hölmölle jutulle ja otin pari kohteliaisuutta itseeni. Kerroin kaverille, että iiih näin sen ja hihihi se sano mulle näin. Ystävä vastasi: "Söpöä! :D Mutta muista, että entisistä erotaan ennen uutta suhdetta." Minä siihen, että "njoo, mutta mulle kävis oikein hyvin sellanen osa-aikainen poikaystävä". Aloin miettiä oikeasti a) sitä kaukana minusta olevaa tilannetta, jossa minä olisin se "toinen nainen". Olisko se nyt niin kamalaa? Mukava mies, mutta vain osa-aikaisesti minulla. En tietääkseni ole muille vastuussa tekemisistäni, se on jees ja tuollaisessa tilanteessa tilanne jatkuisi samanlaisena... ja b) sitä, että oikeasti täysipainotteinen seurustelu ei todellakaan mahdu kalenteriini, ellei poikaystävä sitten tulisi aina luokseni nukkumaan ja juuri viime viikolla puhuttiin tyttöporukalla about tunti siitä, että minä esim. en osaisi nukkua kenenkään vieressä.
Kuulostaa ehkä siltä, että olisin ihan fine pettämisen kanssa. No, en ole. Mielestäni se tilanne on mustavalkoinen: jos olet suhteessa a ja kaikki on jees, et tarvitse suhdetta b. Mutta jos suhde a voi huonosti, lähdet aika varmasti etsimään suhdetta b. Silti... Pettäminen on väärin. En kuitenkaan ole vastuussa tosiaan muiden päätöksistä, mutta näin minä ajattelen. (Yksi onnellisimmista suhteista, joita tiedän, on muuten alkanut sillä, että toinen oli parisuhteessa ja alkoi olla säpinää.. No, toinen jätti sitten sen ensimmäisen parisuhteensa ja tuota onnea on kestänyt jo 7 vuotta.)
Olen aika pitkälti sellaisessa tilanteessa, että en usko kenenkään haluavan minua tyttöystäväkseen. Olen liian... jotain. Liian äänekäs, liian itsekäs, liian mukavuudenhaluinen... Liian vähän kaikkea.
2,5 kuukauden päästä täytän kaksikymmentä ja en ole koskaan suuuuuuudellut tai seurustelluuuuuuuut. Tiedän kuuluvani aika vahvaan vähemmistöön; muutamat parhaista ystävistäni ovat kokeneet "saman kohtalon". Valtaosan ajasta en edes ajattele asiaa ja olen aika onnellinen sinkku. Joskus iskee sellainen olo, että voi kun olisi joku johon luottaa ja jonka kainaloon käpertyä pahaa maailmaa piiloon.
Pointtina tälle kirjoitukselle piti olla se, että tänään paistoi aurinko ja oli kivaa. Nukuin päikkärit, näin painajaisia, mutta ei se nyt niin paha juttu ole. Muutaman tunnin päästä takaisin unten maille. <3
Perustetaan vanhapiikakerho! Mullekin kävisi kyllä osa-aikainen poikaystävä. En jaksa sitoutua mihinkään juuri nyt. On niin paljon muitakin asioita, joihin pitäisi keskittyä.
VastaaPoistaAaw, sanoit mua murbeliksi! :D Se kuulostaa hauskalta! ♥
VastaaPoista^ Saanko jättää tässä liittymispyynnön teidän vanhapiikakerhoon? ;) En oo mäkään seurustellut tai suudellut (paitsi villeissä unissani ja mielikuvituksessani, mutta niitä ei kuulemma lasketa :o), viiden kuukauden päästä täytän 20weeh.
Oon miettinyt tota pettämisjuttua/toisena naisena olemista jonkin verran. Se on aika kakspiippuinen juttu. En kyllä poissulje sitä, että saattaisin itse olla joskus se toinen nainen(tai se kumppaninsa pettäjä), mutta yritän ajatella tuon sillä tavalla että miltä itestä tuntuis, jos selviäis että (mulla ois joskus) mies pettäisi.
Toisaalta just mietin tota, että kunikahan moni noista tietoisesti toisina naisina olevista just miettii tolleen, että pitää itseään vähän kuin osa-aikaisena yms. Jännä juttu. HIRRRRRVEEN jännä. Ehkä tollaisiinkin asioihin osaa suhtautua eri tavalla sitten, jos omakohtaista kokemusta tulee. - Toivottavasti ei kuitenkaan. :) Vaikka pakko myöntää (...että oon kattonu liikaa lässynlääelokuvia), että ois jotenkin tosi kiehtovaa elää salasuhteessa, piilotella, pussailla salaa ja tehdä lemmenmatkoja jonnekin muiden tietämättä. Mutta paljosta voisi jäädä toisena naisena paitsi: vaikka anopit koetaan usein negatiivisena, niin ois musta kuitenkin kivaa tutustua kumppanin äitiin ja muuhun perheeseen, ystävään, lähipiiriin yleensäkin ja näyttäytyä sen kumppanin kanssa. Ja ja ehkä toi "salaseurusteleminen" vois olla hyväksyttävämpää, jos ei olisi kolmansia osapuolia vaan pidettäis seurustelu salassa jonkun muun seikan takia (tyyliin eri uskonnot tai jotain), mutta en ainakana usko saati sitten toivo joutuvani sellaiseen tilanteeseen.
Mä vaan mietin sit¨ä, että kkoska musta ois aivan mahtavaa seurustella jonkun kanssa, ehkä osittain myös niinkin tyhmästä syystä kuin siksi etten oo koskaan aiemmin seurustellut... Mietin, että voisko tuo saada mut vajoamaan sille tasolle, että suostuisin seurustelemaan varatun kanssa. Ikään kuin oisin onnellinen siitä pienestäkin saamastani huomiosta ja rakkaudenosoituksista. Ikään kuin hyväksyisin olevani "vaan se toinen nainen".
Aika vaikeita asioita ja en tosiaan minäkäön ole ihan fine pettämisen kanssa. Pidän sitä tosi typeränä. Mun mielestä pitäisi osata erota ennen kuin alkaa toisten kanssa vehtaamaan. Tai sitten tekee parisuhteeseen sellaiset säännöt, että toisten naisten/miesten kanssa vetelehtiminen on ok. Mutta sitten taas musta tuntuu, että en pystyis olemaan sellaisessa suhteessa, ainakaan se "ensimmäinen nainen", koska oon kuitenkin aika mustasukkainen. :DD Eli en tiedä pystyisinkö olemaan ns. vapaassa suhteessa. Toisaalta miksi en, jos mulla olisi toinenkin mies? ;) Nohehehhe, menee taas liian pitkälle nämä pohdinnat... :--D