Matkamuistoja

Katsottuani kolme uusinta Varesta, totesin että olen velkaa matkakertomuksen sekä kaupugille että itselleni ja teille. Heti matkan jälkeen vain tahdoin kovasti takaisin, sitten häpesin koko juttua, mutta nyt on sopiva aika.

Ensin suurin kysymys:
Miksi Turku?
Siinäpä miljoonan euron kysymys! Lueskellessani vanhoja blogimerkintöjä huomasin jo yllättävän aikaisin halunneeni Turkuun. En muista yhtään, että mistä kaikki oikeasti lähti. Luultavasti heräsin vain eräänä päivänä ja totesin haluavani Turkuun. Ensin se oli vitsi ja itsellenikin järkytys. Muistan erään puhelun ystävälleni heinäkuussa: "Mä soitin ny, koska löysin itteni kattelemasta netistä Turun asuntoja sekä opiskelupaikkoja..." Sitten siitä tuli vitsailtava haave... Lokakuussa silmiini iski hotellitarjous ja iskin näppäimistön laulamaan. Vasta marraskuussa aloin kertoa ihmisille, että minä lähden minilomalle Turkuun.
Ei, minulla ei ole sukua siellä päin. Ei, minä en ollut koskaan käynyt siellä. Ei, minulla ei ole miestä siellä. Tasan ne asiat, jotka tiesin Turusta ennen matkaa olivat...
- Vares ja Reijo Mäki
- joki
- jääkiekko
- hassu murre
- kaupungin palo

Okei, sitten itse matkaan! Sallinette pienen tunteilun ajoittain? Kiitos.

Saavuin räntäiseen Turkuun perjantai-iltapäivänä. Olin katsonut kartasta kotona, että rautikselta lähtee pystysuoraan katu, jota pitkin pääsen Kauppatorille. Kuljettuani kaksi minuuttia Humalistonkatua, minut pysäyttää mies.
"Anteeks, mikä katu tämä on?" Katson miestä hetken huvittuneena ja sanon, että Humalistonkatu ja minun nenäni edestä pitäisi mennä poikittain Yliopistonkatu
"Eli tuo seuraava poikkikatu on Puutarhakatu?" Mutisin, että kyllä joo näin se on. Mies kiitti avusta ja jatkoi matkaa sekä minä omaani.
Stockan löydän helposti ja siellä on pyöröovi! (En ole ehkä kertonut, että minulla on juttu pyöröoviin. No, tykkään niistä ihan hirveästi!) Pistän kellon alla tupakaksi jo toisen kerran siinä kaupungissa ja soitan ystävälle.
"Tääl oon ny!"
"*huokaus* Jassoo. Mitäs Turku?"
"Räntää sataa ihan hirveästi ja yks luuli mua paikalliseksi ja kysy reittiopastusta."
Pian menen sisään, pyörin aikani eri kerroksissa, ostan pienen peltipurkin (niihinkin minulla on juttu) sekä hanskat ja lähden kohti Kauppatoria. Räntää sataa edelleen ihan hirveästi ja menen Wiklundille eli Sokokselle pyörähtelemään. Olen pettynyt, koska en löydä Stockalta TAI Wiikkarilta matkamuisto-osastoa tai edes hyllyä, vaikka sellaista minulle luvattiin turku2011-sivuilla!
Kolmelta kirjaudun hotelliin, vaihdan vaatteet ja lähden kohti kirjastoa. Se sijaitsi ihan hotellin lähellä. Paha vain, että kirjastoissa ei oikein voi tehdä mitään, ellei omista kirjastokorttia. Melkein ajattelin hakea/pyytää sellaisen, mutta ehkä ensi kerralla sitten... Kirjaston takapihalta näin ensimmäisen kerran JOEN. Alkoi naurattaa ja menin kohti jokea. Seisoin ehkä kolme minuuttia erittäin turistimaisesti virnuillen ja suu auki sitä kuuluisuutta tuijottaen, kunnes näen Tuomiokirkon ja lähden rämpimään sinne päin. Siinä kohtaa menin ensimmäistä kertaa toiselle puolelle jokea, hih!
Ihailin hetken kirkkoa ja sen edustalla olevaa kuusta ja kello löi viisi. Päätin lähteä eteenpäin. Päädyin jonnekin räntäiselle kadulle, mutta näin IHANAN ja uudehkon asuintalon, johon ehkä muutan joskus. Myös se tähtitornihommeli (on sille kivempikin - akateemisempi - nimi, mutta en nyt ala muistelemaan/valehtelemaan/etsimään) oli iiiiihana. Kävelin rännässä, näin pari jokilaivaa, ylitin pari sillan ja kohta olin takaisin hotellilla. Kello oli silloin puoli seiska ja oli nälkä.

(En nyt kyllästytä teitä ja tiivistän loppuillan tässä: söin, ostin, suihkuin ja painuin ennen kymmentä nukkumaan.)

Lauantaina heräsin kahdeksan jälkeen ja kirosin. Piti herätä 0715! Kello soi soimistaan, mutta en kuullut sitä. (Se soi silloin 0809 edelleen...) Noh, pikainen nousu ja ryntäys aamupalalle. Paikallinen erikoisuus, ohrapuuro, oli ihan jees ja take away-kupissa nautin uutta rakkauskahviani: Pauligin Pariesienia. Pahvikupin kanssa menin tupakalle hotellin edustalle. Voih, tämä on ehkä matkan kaunein hetki. Seisoin katoksen alla hyvin levänneenä ja ajattelin: "Mää oon Turuus ny". Kaupunki oli vielä hiljainen ja minulla oli melkein 12 tuntia aikaa viettää sen kanssa.

Kahdeltatoista lähdin kohti Kulmaa. Siis Kulttuuripääkaupungin info/desing/matkamuistopistettä. Löysin sen ja lähdin kulkemaan jokirantaa pitkin. Näin Myllysillan ja suomalaisella sisulla uhmasin viimaa ja kävelin kolme kilometriä nähdäkseni ei-niin-hätkähdyttävän Turun linnan. Hyppäsin bussiin ja palasin Kauppatorille. Kävelin sieltä joelle ja löysin etsimäni kahvilan. Cafe Art, suosittelen! En enää kappalehintoja muista, mutta vastajauhettua kahvia hylamaidolla ja vähälaktoosinen (TUORE, ISO) dallaspulla maksoivat alle femman. Niin ja se baristamies... Mmmmh. <3
Kävin vielä ihailemassa jokea ja sitten hyppäsin bussiin ja ajoin Logomoon hakemaan kahvia (Sis. Delistä, sitäkin suosittelen! Löytyy täältä Helsingistäkin, Kalevankadun alkupäästä eli Stockan 'vierestä'). Sieltä matkasin hotellille, hain laukun, hain eväät ja lähdin mököttäen kohti juna-asemaa. Olin vihainen Helsingille, koska minun piti palata tänne.
"Ei maar, mää en tahro kotti ny!"

Okei, joku voisi sanoa ettei matkani nyt NIIN mullistava ollut kuin miltä se on vaikuttanut. Mutta oli se. Matkailu avarsi ihan helvetisti! Olin vapaa, olin onnellinen, olin yksin mutten yksinäinen. Kaipaan niitä tunteita yhtä paljon kun Turkua.
Ei mene päivääkään etten ajattelisi tuota kaupunkia. Ei mene tuntiakaan ettenkö ajattelisi...

Sinne jonnekin Aurajoenrannalle minä sen jätin. Sydämeni.